Hei, muistatko mut..? kysyy mies. Annappas kun mietin..joo, en. Tavattiin yhdessä baarissa joskus pari vuotta sitten, mies jatkaa. En muista, en todellakaan. Ja kun katson miestä tarkemmin, en ihmettele yhtään. Tyyppi ei ole mun makuun.

Reilu kymmenen vuotta olen ollut sinkkuna ja miehiä on sekä tullut että mennyt. Jotkut ovat jääneet mieleeni, joidenkin nimiä en enää edes muista. Kun aloitin uudelleen tämän sinkkuilun, niin olin ihan vihreä. Pitkä liitto takana ja deittailussa ihan ummikko. Uskoin vielä oikeaan parisuhteeseen ja kaipasin rakastamisen tunnetta. Kyllä karisi suomut silmiltä, kun aloitin ramppaamisen ravintoloissa. Miehet halusivat vain yhtä asiaa, päästä pöksyihini. Fiksuna tyttönä sain nopeasti juonesta kiinni ja peli alkoi.

Lähtiessäni tsekkaamaan tarjonnan, tälläydyin viimeisen päälle. Iltapäivisin istuin paplarit päässä lakkaamassa kynsiä. Meikissäkin meni jokunen tovi, mutta kun katsoin valmiina peiliin, niin kyllä kannatti. Mitäpä nainen ei tekisi kauneuden eteen, vaikken koskaan ruma ole ollutkaan. Sen verran näköä ja kokoa on, että miehiä pyörii ympärillä, kuin mehiläiset hunajassa.

Keinun korkkarit jalassa baaritiskille. Syrjäsilmällä havaitsen, että minut on huomattu. Miehet tuijottavat suoraan rintavarustustani, avara kaula-aukko kerää katseita. Tilaan juoman ja jo ensimmäinen mies lähestyy. Voinko tarjota juoman, tämä kysyy. Kiitos ei, vastaan. Maksan ja vaihdan paikkaa. Tanssilattian vieressä on hyvä antaa katseen kiertää. Ei yhtään potentiaalista. Siemailen drinkkiäni kenties tylsistyneen näköisenä, koska parikin miestä käy tokaisemassa, että: Älä vaivu synkkyyteen. Juoma loppuu ja päätän lähteä pois, kun editseni lipuu upea uros. Olen aina tykännyt tummista ja miehekkäistä. Pitkä katse ja minut on noteerattu. Komistus menee baaritiskille. Ahaa, sinne siis. Gin tonic kiitos, huikkaan baarimikolle ja silloin miehen katse kääntyy minuun päin. Aah, ruskeat silmät. Ihanat nappisilmät! Mikäs on illan teema..?, kysyn ja mies vastaa: Työreissulla käymäseltään. Good, very good, tästä se lähtee. Hieman jutustelua ja tanssimista aivan liki. Tämä tuntuu hyvältä, tämän haluan. Parin drinkin ja viimeisten hitaiden jälkeen suuntaamme hotelliin.

Istun pehmeälle sängylle miehen kaataessa kuplivaa. Tule ja riisu minut, tekisi mieleni huutaa. Haluan sinut heti ja nyt. Otan tarjotun lasin, hörppään ja lasken sen pöydälle. Taputan sänkyä, tule tänne istumaan. Ei aikaakaan kun sulamme suudelmaan, kosketus tuntuu niin ihanalle. Kuoriudumme vaatteista alta aikayksikön ja annamme tunteen viedä. Hänen tiukat, mutta hellät otteet saavat minut antautumaan täysin. Raukeana nukahdan lämpimään kainaloon, aamu saa odottaa.